LAHJOITUKSENI

Lahjoitan joka kuukausi

  • Pakolainen pääsee yrittäjäkurssille ja saa mahdollisuuden itsenäiseen ja vakaaseen toimeentuloon.

  • 20 pakolaista saa oppikirjan ja pääsee ottamaan ensimmäisen askeleen kohti luku- ja kirjoitustaitoa.

  • Pakolaisperhe saa siemeniä ja työkalut oman puutarhan perustamiseen sekä koulutuksen ilmastoälykkäistä viljelykeinoista.

  • Väkivaltaa kokenut pakolaisnainen pääsee turvataloon ja avun piiriin.

Tai

Lahjoitan kerran

  • Pakolaisnuoret ja -lapset saavat jalkapalloja ja muita urheiluvälineitä.

  • Yksi pakolainen oppii alkeistason luku-, kirjoitus- ja laskutaidon.

  • Tuet väkivaltaa kohdanneiden pakolaisnaisten pääsyä turvataloon ja avun piiriin.

  • Pakolaisnuori saa ammatillisen koulutuksen ja mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.

Miksi lahjoittaa?

Kukaan ei valitse olla pakolainen. Sinä voit valita auttaa. Maailmassa on yli 120 miljoonaa kotinsa pakon edessä jättänyttä ihmistä. Heistä noin puolet on lapsia, ja paenneista ihmisistä 86 % asuu köyhemmissä maissa. Pakolaisuudessa elävät ihmiset jäävät usein yhteiskuntien palveluiden ulkopuolelle ja heidän oikeuksiaan poljetaan.

Kerätyillä varoilla tuemme pakenemaan joutuneita vahvistamalla heidän perus- ja ihmisoikeuksiaan sekä tarjoamalla koulutusta mm. luku- ja kirjoitustaidossa, ammattiosaamisessa, yrittäjyydessä ja viljelyssä. Pakolaisavun toiminnan keskiössä on vahvistaa kaikista heikoimmassa asemassa olevia, kuten sukupuolittuneen väkivallan uhreja, vammaisia ja yksinhuoltajaperheitä. 

TIETONI

Kirjaudun sisään ja vahvistan maksu yhdellä napsautuksella

tai syötän tiedot

* Pakolliset kentät

Tietoa meistä

Suomen Pakolaisapu ry on Suomen suurin pakkomuuton kysymyksiin erikoistunut asiantuntijajärjestö. Autamme vuosittain tuhansia ihmisiä toipumaan konflikteista ja kotoutumaan uusiin yhteiskuntiin. Lähes 60 vuoden aikana työmme on näkynyt Suomen lisäksi Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa ja Euroopassa.


Tuemme pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien toteutumista ja yhdenvertaista osallisuutta yhteiskunnissa ja yhteiskuntien jäseninä sekä rakentajina. Suomen Pakolaisapu ry on poliittisesti sitoutumaton suomalainen järjestö. Olemme YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n virallinen yhteistyö- ja tiedotuskumppani.

MAKSUTAPA

Erittäin turvalliset maksut käyttämällä 256-bittistä SSL-salausta, korkeinta turvastandardia.

KORTTIMAKSU

Kolminumeroinen koodi on korttisi takana

Mobilepay

Apple Pay

Yhteystiedot ja keräyslupa

Suomen Pakolaisapu ry
Finlands Flyktinghjälp rf

Elimäenkatu 15, 3. kerros
00510 Helsinki

puh. 044 7429203 (ti-to klo. 10–14)
lahjoittajapalvelu@pakolaisapu.fi 

Yritykset ja organisaatiot voivat tehdä lahjoituksen myös laskulla. Ota yhteyttä lahjoittajapalvelu@pakolaisapu.fi.

Poliisihallituksen rahankeräyslupa RA/2022/1497

Lahjoituslomaakkeen kautta lähetettyjä tietoja käytetään tietosuojaselosteemme mukaisesti.